Raahessa flotaatioaltaan pintakäsittely SSAB:lle

Teräsyhtiö SSAB:n Raahen tehdas kohensi vesilaitoksen flotaatioaltaan pinnan kestävyyttä marraskuussa valssaamon seisokin aikana. Työ tilattiin toteutettavaksi FSP:n Raahen yksiköstä.

Projekti kattoi flotaatioaltaan aiemman pinnoitteen kuntotarkastuksen ja altaan osittaisen pintakäsittelytyön. FSP suihkupuhdisti vanhan maalikerroksen, minkä jälkeen allas sai uuden kulutusta ja kosteusrasitusta kestävän pinnan.

”Kokemukset ovat olleet hyviä. FSP on yksi sopimustoimittajistamme Raahessa ja työn laatu vastasi odotuksiamme. Yhteistyötä edisti myös FSP:n läheinen sijainti”, kertoo SSAB:n Raahen terässulaton mekaanisen kunnossapidon työsuunnittelija Janne Mattila.

Pintakäsittely oli aika tehdä, sillä vanhat pinnat olivat jo kuluneet. Urakka asetti vaativan haasteen, sillä pintakäsittelyn aikana altaalla tehtiin samaan aikaan myös mekaanisia korjauksia.

”Projekti kulki maaliinsa aikataulussa, tästä ison kiitoksen ansaitsee joustava ja ammattitaitoinen projektihenkilöstömme. Altaan uusi kestävä pinta tuo sille lisää käyttöikää”, kertoo FSP:n Raahen liiketoimintayksikön päällikkö Joni Siironen.

Altaan halkaisija on noin kymmenen metriä ja korkeus kuusi metriä. SSAB:n tehdas Raahessa valmistaa standardi-, premium- ja erikoisteräksiä. Päätuotteita ovat kuumavalssatut levyt ja kelatuotteet. Tehtaalla on koksaamo, kaksi masuunia, terässulatto, voimalaitos sekä kuumavalssaamo. Alueella on myös raaka-aineiden ja materiaalien käsittelytoiminnot sekä rahtisatama.

Maailmanlaajuisesti toimiva teräsyhtiö SSAB on tehnyt yhteistyötä FSP:n kanssa jo pitkään. Raahessa FSP palvelee kattavasti. Vahvuuksina ovat palvelualttius, toimitusvarmuus ja nopeat toimitukset.

SSAB:n lisäksi muita merkittäviä asiakkaita ovat muun muassa Miilukangas-konserni, konepajayritys Telatek ja järeitä putkia valmistava Presteel. FSP on tehnyt valtakunnallisesti sekä suuria että pieniä projekteja. Kohteita ovat olleet ydinvoimalatyömaiden ja siltojen lisäksi muun muassa majakat, laivat, vesitornit, elementtipalkit ja valaisinpylväät.