UUSI, INNOVATIIVINEN FSP

Hyvä asiakas, olemme uudistaneet tänä vuonna organisaatiotamme ja vahvistaneet innovaatiotoimintaamme. Tavoitteena on vastata teollisuuden rakennemuutokseen kuuntelemalla entistä herkemmällä korvalla asiakasta.

Keskitymme jatkossa entistä enemmän perinteisen pintakäsittelyn sijaan tuotannon ja palveluiden kehittämiseen sekä uusien menetelmien ja teknologioiden tarjoamiseen.

Kasvupalveluiksi nousevat jatkossa muun muassa pulverimaalaukset, palosuoja-, polyurea-, eriste- ja efektipinnoitukset sekä terminen ruiskutus ja muut erikoispinnoitukset.

Näistä hyötyvät asiakkaamme, joiden kilpailukyky paranee, läpimenoaika nopeutuu ja tuottavuus nousee. Innovaatiot vaikuttavat myönteisesti myös henkilöstöömme ja ympäristöön kestävän kehityksen kautta.

Uudessa FSP:ssä organisaatio on sulautettu yhdeksi toimialaksi, joka jakautuu kahteen tuotantoalueeseen. Muutoksista huolimatta toteutamme jatkossakin projektikohteiden pintakäsittelyä ja tarjoamme asiantuntijapalveluita erikseen kootulla organisaatiolla.

Näillä sivuilla esittelemme tuoreimmat näyttömme innovatiivisuudestamme. Sivuilla 4−6 esittelemme uusia teknologisia ratkaisuja, joita hyödynsimme Lontilanjoen ratasillan pintakäsittelyurakassa. Aukeamalla 8−9 kerromme palosuojapinnoituksesta, jonka toteutimme Pohjoismaiden suurimpaan nesteytetyn maakaasun säiliöön.

Sivuilla 10−11 kuvailemme aivan uudenlaista tuotannon simulointia ramp up -prosessin aikana Puolan tehtaillamme. Näin varmistamme huippulaadun lisäksi toimitusvarmuutta.

Avasimme myös keväällä 2017 uuden pintakäsittelylaitoksen Lappeenrantaan, jossa meillä on muun muassa vahvaa ARC-pinnoituskokemusta happopeittaus- ja maalaamotoimintojen lisäksi. Tästä lisää aukeamalla 12−13, jossa kerromme lisäksi uutuustuotteestamme, kun otimme pilottikäyttöön aivan uudenlaisen lämpöeristävän pinnoitusratkaisun.

Tunnemme historiamme aina perustamisvuodesta 1964, mutta katsomme eteenpäin. Lupaamme, että asiakkaamme saa meiltä alan uusimmat menetelmät ja teknologiat teolliseen pintakäsittelyyn.

Toivotan kaikki tervetulleeksi tapaamaan meitä osastollemme C 1019 Alihankintamessuille. Tai ota yhteyttä, kerromme mielellämme lisää.

 

Pentti Virtanen

Toimitusjohtaja

FSP Finnish Steel Painting Oy

YLÖS