SYYSTERVEISIÄ SILLANRAKENTAJALTA

Tervetuloa lukemaan uutta Pintaa Syvemmältä -lehteä. Tässä numerossa kerromme konkreettisesti sillan rakentamisesta ja etenkin siltojen pintakäsittelystä. Miten se on muuttunut ajan myötä? Entä millaisilla siltatyömailla FSP:n ammattilaisia on voinut nähdä viime aikoina?

FSP:n toimitusjohtaja Jarno Huttunen

Meille on tärkeää toimia sillanrakentajana myös kuvaannollisesti. Arvostamme osaamisen jakamista ja yhdessä tekemistä yrityksen sisällä, asiakkaidemme kanssa ja myös eri alojen ammattilaisten kanssa.

Turun seudulta, tarkemmin Raisiosta, löytyy kenties Suomen modernein pintakäsittelylaitos, Hiabin ja FSP:n yhteisinvestointi. Maalaamo hyödyntää IoT-ratkaisuja ja on suunniteltu vastaamaan suuriin kasvuodotuksiin kestävän kehityksen ehdoilla. Olemme aiemminkin kertoneet, että haluamme uudistaa pintakäsittelyä asiakkaidemme ja oman liiketoimintamme sekä koko alan parhaaksi.

Jotta tämä on mahdollista, tarvitaan monenlaista tietotaitoa ja verkostoitumista. Kehitysjohtajamme Rauli Yrjänä kertoo haastattelussaan ajankohtaisista kehitysasioista. IoT-ratkaisujen ohella nyt kiinnostavat esimerkiksi hiilijalanjälkilaskelmat.

Henkilöstöjohtajamme Mari Rajakallio puolestaan kertoo, millaista hyötyä hänellä on monipuolisesta – jopa hieman erikoisesta – koulutustaustasta ja osaamisesta työssään. Rajakallio pohtii myös, millainen kulunut korona-aika on ollut työntekijöille ja miten työnantaja voi tukea työntekijöiden jaksamista, hyvinvointia ja uuden oppimista.

Koordinoiva työterveyslääkäri Kari Mölsä ja koordinoiva työfysioterapeutti Jonas Turunen kertovat yhteistyöstään Mari Rajakallion ja FSP:n eri pintakäsittelylaitosten kanssa. Tuki- ja liikuntaelinvaivat ovat yleisiä pintakäsittelytyössä. Olemme lähteneet hoitamaan ja ennalta ehkäisemään niitä aktiivisesti yhdessä työterveyshuollon kanssa. Yhteistyö on kannattanut, sillä tuki- ja liikuntaelin- ongelmiin liittyvät sairauspoissaolot ovat vähentyneet. Samalla on saatu arvokasta käytännön tietoa, josta on ollut hyötyä myös uusien pintakäsittelylaitosten suunnittelussa.

Jatketaan monialaista keskustelua ja yhteistyötä jatkossakin! Yhdessä jaksamme poikkeukselliset ja vaikeatkin ajat ja löydämme parhaimmat ratkaisut.

Jarno Huttunen
Toimitusjohtaja, FSP Finnish Steel Painting Oy

YLÖS