KOHTI TAPAHTUMARIKASTA VUOTTA 2019

Käsissäsi on nyt tuhti lukupaketti tuoreista yritysuutisistamme ja menestystarinoistamme. Niitä meillä on riittänyt loppuvuoden 2018 aikana! Nostan niistä esiin nyt kolme.

Ensimmäiseksi, käynnistämme Patrian kanssa pitkäaikaisen kumppanuuden Hämeenlinnassa, jossa tehtaan pintakäsittelytoiminnot siirtyvät FSP:lle tammikuusta 2019 alkaen. Saamme tehtaalta osaamista ja teknologioita, joiden avulla pystymme palvelemaan myös muita olemassa olevia ja tulevia asiakkaitamme.

Toiseksi, tehostamme kykyämme saada henkilöstön ideat entistä paremmin työhön mukaan. Siksi olemme tiiviisti mukana Tuottavuutta yhdessä -tuottavuusohjelmassa, joka sisältää muun muassa työryhmätyöskentelyä, valmennuksia, kursseja ja asiantuntija-apua. Kun työkulttuuri on hyvä ja yhteistyö pelaa, syntyy edellytykset myös onnistuneelle innovaatiotoiminnalle. Kyseessä oleva ohjelma on ainutlaatuinen Suomen työmarkkinoilla.

Kolmanneksi, suuret läpimurrot vaativat merkittäviä investointeja. Teimme investointipäätöksen ja otamme käyttöön vuonna 2019 uuden maalauslinjaston Puolan tehtaalla ja kaksinkertaistamme samalla maayhtiön tuotantokapasiteetin. Odotukset ovat suuret Puolan tytäryhtiön jatkuvalle liikevaihdon kasvukehitykselle, sillä liikevaihtomme on lähes tuplaantunut joka vuosi maayhtiön perustamisesta alkaen.

Markkinat konepaja- ja metallialalla ovat olleet tänä vuonna myönteiset, vaikkakin tilauskannat ovat jatkossa tasaantumaan päin. Teollisuuden toimialoista erityisesti kone- ja metalliteollisuus on kasvanut tänä vuonna erityisen nopeasti, mikä on lisännyt ilahduttavasti laadukkaiden pintakäsittely- ja asiantuntijapalvelujen kysyntää.

Nyt on aika kiittää ammattitaitoista henkilöstöämme työstä tavoitteidemme saavuttamiseksi ja asiakkaitamme luottamuksesta toimintaamme kohtaan. Meillä on entistä paremmat edellytykset palvella myös ensi vuonna fiksusti, sovitusti ja palvelualttiisti.

Toivotan Sinulle rauhallista joulua ja erittäin tapahtumarikasta vuotta 2019.

Pentti Virtanen
toimitusjohtaja
FSP Finnish Steel Painting

YLÖS