FSP:N SUURIN PINTÄKÄSITTELYLAITOS RAAHEEN

FSP:n uudesta Raahen pintakäsittelylaitoksesta tulee pinta-alalla mitattuna yhtiön toistaiseksi suurin ja modernein laitos Suomessa.

Uusi pintakäsittelylaitos käynnistää toimintansa kesäkuun alussa Länsi-Suomessa sijaitsevassa Raahessa, Kiiluntien ykköshallissa.

Aiemmin FSP on toiminut Miilukangas Ky:n konepajan vieressä sijaitsevalla pintakäsittelylaitoksella.

”Uudet tilat ovat huomattavasti modernimmat ja suuremmat. Tilat ja henkilöstön määrä kaksinkertaistuvat aiemmasta”, kertoo FSP:n myynti- ja markkinointijohtaja Sanna Parkkonen.

Uudessa pintakäsittelylaitoksessa on kolme maalauskammiota, jotka mahdollistavat pitkien kappaleiden pintakäsittelytyöt. Yhteensä neliöitä toimitiloissa on noin 1 400. Toimintaa helpottavat katetut varastointitilat.

 

Erinomainen sijainti

Tilat tarjoavat entistä monipuolisemmat mahdollisuudet palvella alueen asiakkaita ja tulevia projekteja Hanhikivi -ydinvoimalahankkeessa. Palvelukykyä parantaa myös erinomainen sijainti Kasitien varressa.

”Olemme toimineet Olkiluodossa alusta asti ja Loviisan voimalaitoksellakin 1970–80-luvulta alkaen. Meillä on vahva kokemus ydinvoima-alalta”, Parkkonen jatkaa.

Uusi pintakäsittelylaitos tarjoaa suihkupuhdistus- ja märkämaalauspalveluja pääasiassa asiakkaiden valmistamille teräsrakenteille. FSP järjestää touko-kesäkuun vaihteessa avoimien ovien tutustumispäivän uudessa laitoksessa.

Nostovoimaa laitokseen tulee 20 tonnin edestä, joten FSP pystyy pintakäsittelemään erittäin järeitä teräsrakenteita. Raahessa FSP:n asiakaskuntaan kuuluu Miilukankaan lisäksi myös muita merkittäviä teräsrakentajia muun muassa SSAB.

YLÖS